Hyppää sisältöön

MS-taudin diagnosointi

MS-tauti on krooninen sairaus, jonka etenemistapa vaihtelee. Sairauden diagnosointi ei ole mahdollista yhdellä ainoalla taudin tunnistavalla testillä.

MS-taudin diagnosointi.

MS-tauti on krooninen sairaus, jonka etenemistapa vaihtelee. Taudin kulku on alkuun aaltoileva 85-90 %:lla tapauksista. Arviolta 10-15 %:lla taudin kulku on alusta pitäen etenevä.

Sairauden diagnosointi ei ole mahdollista yhdellä ainoalla taudin tunnistavalla testillä. Diagnoosi tehdään yleisesti hyväksyttyjen kriteerien mukaisesti ja sen edellytyksenä on sairaudelle tyypillinen muoto ja tutkimuslöydökset.

Moni hakeutuu lääkäriin heti, kun ensimmäiset oireet ilmenevät. Jos potilaalla on ollut vasta yksi oirejakso, käytetään ilmaisua ”kliinisesti eriytynyt oireyhtymä” (KEO). Tässä vaiheessa on vielä epävarmaa, kuinka pian seuraava oirejakso tulee tai tuleeko sellaista koskaan. Jos sekä magneettikuvat että selkäydinnestetutkimus viittaavat MS-tautiin, sairastumisriski on suuri. Näille potilaille suositellaan uutta magneettikuvausta 3–12 kuukauden kuluttua ensimmäisestä magneettikuvauksesta mahdollisista uusista oireista huolimatta. Joskus diagnoosi on asetettavissa jo heti ensimmäisten oireiden ja tutkimusten yhteydessä.

MS-taudin lääkehoito aloitetaan heti, kun diagnoosi varmistuu. Lue lisää MS-taudin hoitamisesta täältä.

tutkimukset.
  • Neurologin tekemä kliininen arvio vastaanotolla
  • Aivojen ja selkäytimen magneettikuvaus
  • Selkäydinnestetutkimus
  • Tarvittavat muita syitä poissulkevat tutkimukset

Sairauden diagnosoinnin vaiheet

Lääkärissä käynti.

Oireiden ilmaantuessa potilas tyypillisesti hakeutuu terveyskeskus- tai työterveyslääkärin vastaanotolle.

Mikäli epäilys MS-taudista herää, ohjataan potilas edelleen erikoissairaanhoitoon neurologin vastaanotolle. Jos oireet ovat lieviä, varataan aika neurologian poliklinikalla tehtäviin tutkimuksiin. Tarvittaessa potilas tutkitaan päivystyksellisesti tai kiireellisesti.

Tyypillisten oireiden ja neurologin tekemän arvion lisäksi MS-taudin diagnosoimiseen käytetään magneettikuvausta sekä selkäydinnestetutkimusta. Lisäksi tehdään verikokeita muiden mahdollisten sairauksien poissulkemiseksi.

Magneettikuvaus ja selkäydinpunktio.

Magneettikuvauksella nähdään mahdolliset tulehdusjäljet.

Diagnoosin kannalta ei välttämättä ole oleellista, tehdäänkö tutkimus aktiivisten oireiden aikana vai niiden jälkeen. Oireiden väistyttyä vanhatkin tulehdusjäljet pystytään tunnistamaan – toisaalta osa keskushermoston tulehdusmuutoksista ei edes aiheuta selvästi havaittavia oireita.

Selkäydinnesteen tutkiminen (lannepisto) tehdään lähes aina MS-tautia epäiltäessä. Tämä auttaa diagnoosin varmistamisessa. Mikäli selkäydinnestenäyteessä havaitaan taudille tyypillinen tulehduslöydös, lisää se riskiä toiseen oirejaksoon. Tätä tietoa yhdessä aivojen magneettikuvauslöydöksen ja oirekuvan kera voidaan hyödyntää myös hoidon suunnittelussa. Lannepisto on polikliinisesti tehtävä toimenpide, joka ei edellytä etukäteen valmistautumista. Noin 30 %:lle tulee toimenpiteestä haittavaikutuksena pistoksen jälkeistä päänsärkyä, joka ilmenee pystyasennossa. Oire on vaaraton, ohimenevä ja hoidettavissa.

Ajallinen ja paikallinen erotus.

Diagnoosin varmistaminen edellyttää, että keskushermoston tulehdus osoitetaan ajallisesti ja paikallisesti hajapesäkkeiseksi.

Ajallisesti tämä tarkoittaa sitä, että potilaalla on ollut vähintään kaksi erillistä oirejaksoa joko oireita aiheuttaen tai aivojen magneettikuvauslöydöstä arvioiden. Näin ollen diagnoosiin riittää yhden oirejakson lisäksi mahdolliset uudet muutokset seurannassa otetuissa aivojen magneettikuvissa. Uusien diagnoosikriteerien mukaan poikkeava selkäydinnestelöydös voi myös nykyisin korvata ajallisen hajapesäkkeisyyden osoituksen. Paikallinen hajapesäkkeisyys puolestaan viittaa siihen, että magneettikuvien tulehdusmuutoksia tai kliinisiä tutkimuslöydöksiä havaitaan vähintään kahdella eri keskushermoston alueella.

Hoidon valinta ja aloitus.

MS-taudin kulkuun vaikuttava hoito tulisi aloittaa mahdollisimman varhain. Lääkityksen avulla pyritään hidastamaan taudinkulkua ja helpottamaan oireita.

Lääkevalinta tehdään yksilöllisesti. Siihen vaikuttavia seikkoja ovat mm. MS-taudin muoto, tulehduksen aktiivisuus, potilaan ikä, mahdolliset muut sairaudet sekä elämäntilanne. Eri hoitovaihtoehdoista keskustellaan aina potilaan kanssa. Aaltomaisen MS-taudin hoitoon on käytössä yli 10 lääkehoitovaihtoehtoa. Myös perheenlisäystä toivoville hoito voidaan aloittaa tietyillä lääkkeillä. Lisätietoa lääkehoidosta löydät täältä.

Taudinkulkuun vaikuttavan lääkehoidon lisäksi voidaan käyttää myös oireenmukaista hoitoa. Keinoja on esimerkiksi uupumuksen, virtsarakon toimintahäiriöiden ja lihasten spastisuuden hoitoon.

Myös omahoidon rooli on tärkeä. Riittävä liikunta ja lihaskunnon ylläpito sekä terveellinen ruokavalio auttavat oirehallinnassa. Tupakointi altistaa MS-taudin ilmaantumiselle, mutta lopetus diagnoosin yhteydessä parantaa sairauden myöhemmän ennusteen tupakoimattomien tasolle.

Tekstin tarkistanut: neurologian erikoislääkäri Juha Multanen

Voiko nuori ihminen sairastua?

MS-tautia esiintyy alle 20-vuotiailla selvästi harvemmin kuin aikuisilla. Potilaista arviolta vain 2–5 %:lle tulee ensimmäiset oireet alle 18-vuotiaana.

Lapsuudessa diagnosoitu MS-tauti on kliinisesti eri sairaus kuin aikuisilla. Alkuvaiheessa ennuste on parempi, sillä hankalistakin pahenemisvaiheista voi toipua lapsuudessa hyvin. Varhain alkanut sairaus voi kuitenkin johtaa invaliditeettiin aiemmin verrattuna aikuisiällä diagnosoituun tautiin.

Lasten hoito on keskitetty lastenneurologeille. Hoidossa käytettävät lääkkeet ovat samantyyppisiä kuin aikuisilla.

Tekstin tarkistanut: neurologian erikoislääkäri Juha Multanen

Lue seuraavaksi

MS-taudin oireet

MS-taudin oireet johtuvat aivojen ja selkäytimen paikallisista tulehdusmuutoksista. Näissä esiintyy paljon yksilöllistä vaihtelua.

MS-taudin muodot

MS-tauti on krooninen sairaus, jonka etenemistapa vaihtelee. MS-taudin kulku on alkuun aaltoileva 85-90 %:lla tapauksista.
Lue lisää

Etsi