Skip to content

Kokemuksia MS-taudista:

Tom, 46

Sain MS-tautidiagnoosin ollessani 39-vuotias. Minulla oli ollut muutamia vuosia aiemmin näköhäiriöitä ja silloin epäiltiin punkin puremaa; se oli kuitenkin sairauteni ensimmäinen oire. Diagnoosin saatuani totesin, että nyt on sitten mentävä näillä korteilla – masennuksen tielle en ole lähtenyt. MS-taudista tiesin etukäteen hyvin vähän, mutta kun sain diagnoosin ja osallistuin lääketutkimukseen, olen saanut tietoa ja vastauksia jo ennen kuin olen ehtinyt kysyä.

 

Tom Salven ulkoilemassa

 

Liikkumiseni on hidasta ja tasapainoni on heikko. Neurologi kuvaili tautiani sanomalla, että jos ennen juoksit bussiin, niin nyt otat sitten seuraavan. Kun sanoin, että en ole ennenkään bussille juossut, hän totesi, että sittenhän mikään ei muutu. Ystävänikin tietävät, että en ole kovin nopea ja tulen perässä sitten kun tulen. Kahvilla istumiseen kavereiden kanssa MS-tauti ei vaikuta.

Leikkaan nurmikkoa mökillä ja liikun jopa enemmän kuin ennen, koska tiedän sen olevan hyväksi. Raskaita kantotehtäviä tai lupaa TV-antennin asennukseen minulle ei anneta. Ajoin työkseni kuorma-autoa ja olen ollut nuoresta saakka tykästynyt isoihin autoihin. Työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen harmitti, mutta saan onneksi edelleen ajaa taksia jonkin verran.

”En ole jäänyt sairauttani voivottelemaan. Vaikka se hidastuttaa tekemistä, aina voi ottaa rauhallisemmin.”

En ole jäänyt sairauttani voivottelemaan. Koirani on kiskaissut minut muutaman kerran nurin, ja silloin suurin huoleni ovat mahdolliset punkit. Myös naapurini tietävät tilanteeni, eivätkä ihmettele, vaikka olisivat näkemässä. Sen sijaan ulkopuoliset ovat joskus luulleet, että olen humalassa.

Sairauteni ei ole minulle tabu ja vastaan kaikille, jotka siitä jotain kysyvät. Haluaisin ihmisten tietävän, että MS-tauti ei ole tappava sairaus eikä se kaada maailmaa. Sairaus on yksilökohtainen, ja vaikka se hidastuttaa tekemistä, aina voi ottaa rauhallisemmin.